Paras suomalaissijoitus EM-kisojen jäätanssissa yli 20 vuoteen

1.2.2016

Cessi ja Jussiville paransivat EM-kilpailujen sijoitustaan nousten vapaatanssillaan sijalle 15. Lyhyttanssin 18.sijalta Team Cessiville saavutti lyhyt- ja vapaatanssista kokonaispisteet 134,10.

Pari esitti kauniin ja tunnelmallisen vapaaohjelman huokuen luistelun iloa.

- Tämän päivän luisteluun olemme tyytyväisiä. Pääsimme vapaatanssissa jo paljon lähemmäs omaa tasoamme kuin lyhyttanssissa. Ja onhan se ihan loistavaa, että sijoituskin parani. Luistelu tuntui rennolta ja rauhalliselta. Pystyimme nauttimaan ohjelman esittämisestä, pari iloitsi Suomen Taitoluisteluliiton tiedotteessa.

- Parasta EM-kilpailuissa oli ehdottomasti kisojen tunnelma. Luistelu ison yleisön ja kirkkaiden valojen edessä tuntui hienolta. Opimme tästä kokemuksesta sen, että aina kannatta lähteä rennosti ja rohkeasti kohti haasteita. Yhtäkään korttia ei pidä jättää käyttämättä. 

EM-kilpailujen jälkeen Törn ja Partanen aikovat pitää muutaman päivän lomaa, jonka jälkeen kova treeni jatkuu kohti loppukauden koitoksia. MM-kilpailujen edustajat valitaan myöhemmin keväällä. 

Jäätanssin EM-kultaa voittivat Ranskan Gabriella Papadakis ja Guillaume Cizeron 182,71 pisteellä. Toiseksi luistelivat Italian Anna Cappellini ja Luca Lanotte 178,01 pisteellä ja kolmanneksi Venäjän Ekaterina Bobrova ja Dmitri Soloviev 176,50 pisteellä.

HL jatkaa menestystään myös jäätanssin puolella!

 

 

 

Jaa