Muodostelman Aluemestiksistä kuusi mitalia

16.1.2017

Kansallisten noviisien aluemestari Silverlights
SM-noviiseissa hopealle luistellut Starlights

Päävalmentaja Anu Oksanen näki paljon hyvää ja hiukan epäonnistumisiakin Helsingin Luistelijoiden joukkueiden suoriutumisessa aluemestaruuksista sunnuntaina. Moni luistelija pääsi nyt ensimmäistä kertaa näyttämään osaamistaan kilpailutilanteessa. Kokoonpanoja muokkasivat myös sairastelut, mutta tuloksiin ne eivät Anun mukaan vaikuttaneet. Marigold IceUnityn Matador -tulkintaa heikensivät pienet epätarkkuudet, esimerkiksi törmäys läpimenossa. Joukkue sai suorituksestaan pisteet 62,03. Voittaja oli Rockettes ja kolmas oli Team Unique.


Musketeersin kaunis tulkinta päivänsäteen ja menninkäisen tarinasta toi joukkueelle hopeaa pistein 52,37.Musketeers teki päävalmentajan sanoin kelpo lyhytohjelman. SM-noviisien sarjassa Starlights luisteli Pienen tulitikkutytön tarinallaan myös hopealle pistein 61,95. Kaikki SM-sarjan joukkueet kirkastivat aluemestaruuksien mitalinsa hopeisiksi.

Kilpailupäivän ehdoton onnistuja oli Silverlights, joka nappasi kansallisten noviisien aluemestaruuden. Joukkueen värikäs Havaiji –ohjelma toi pisteet 67,20. Kansallinen juniorijoukkue Moonlights. luisteli vahvasti ohjelmansa Mother of Dragons. Suoritus toi pisteet 44,02 ja pronssimitalit. Moonshadows oli Ursulan tarinallaan hienosti neljäs. Kansallisten senioreiden sarjassa All Starsin Vampyyrittaren tarina toi viidennen tilan, kuten myös masters -sarjassa Ice Elegancen Bollywood. 
 

Tulokasjoukkue Sunflowers sijoittui turistitunnelmillaan hienosti kolmanneksi pistein 65,60. Minorijoukkue Sunlights puolestaan rokkasi tällä kertaa neljänneksi pistein 79.4. Aikuisjoukkueemme Creme de Ments oli viides. Se jäi neljännestä sijasta vain 0,25 pistettä.

Onnea kaikille!
 

Tulokset

Jaa