HL:lle viisi palkintosijaa Yksinluistelun ja Jäätanssin SM 2017-kisoista

13.1.2017

Juulia Turkkila - Matthias Versluis ja Cecilia Törn - Jussiville Partanen
Monica Lindholm - Juho Pirinen
Jade Rautiainen (HL), Sofia Sula (MTK), Linnea Ceder (Esjt)

HL:n yksinluistelijat ja jäätanssiparit nappasivat ennen joulua käydyissä Yksinluistelun ja Jäätanssin SM-kisoista viisi mitalia: kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssi!

SM-kilpailut luisteltiin Tampereella 16.-18.12.2017, kilpailun järjestäjänä toimi tällä kertaa Tappara.

Tulokset olivat Helsingin Luistelijoille mieluisa joululahja, jota mukava muistella vielä pitkin kevättä.

Jäätanssin senioripareissa voiton otti Cecilia Törn - Jussiville Partanen pistein 145,86 ja hopeaa ensimmäistä kauttaan yhdessä luisteleva pari Juulia Turkkila - Matthias Versluis (120,89). Olesia Karmi - Max Lindholm joutuivat jättämään SM-kilpailun väliin loukkaantumisen vuoksi.

Jäätanssin junioriparien kilpailuun osallistui vain yksi pari, mutta se ei himmennä tulosta mitenkään, kun Monica Lindfors -  Juho Pirinen luistelivat hienon kisan ja ansaitsivat kultamitalit (92,99). Niinikään Monica ja Juho luistelevat ensimmäistä kauttaan yhdessä.

Junioritytöissä upean syyskauden luistellut Jade Rautiainen sijoittui tyylikkäillä ohjelmillaan hopealle pistein 122,77. Samassa kisassa Emma Ignatius sijoittui hyvällä vapaaohjelmanousulla seitsemänneksi ja ansaitsi pisteet 109,17. Jea Hyryläinen sijoittui sijalle 17, Jea teki syksyn aikana hienon paluun SM-tasolle pitkän loukkaantumiskierteen jälkeen.

Junioripoikien pronssille luisteli Mikla Rasia keräten pisteitä 105,17. Mikla nousi mitaleille hyvin onnistuneella vapaaohjelmallaan.

Seniorinaisten kilpailussa Emilia Toikkanen sijoittui sijalle10 pistein 102,46 ja Oona Ounasvuori sijalle 11 (96,36).

Lämpimät onnittelut mitalisteille ja kaikille kilpailuun osallistuneille luistelijoillemme!

Kuvat palkintojenjaosta: Marjo Majlund

Jaa