Juulia Turkkila tähtää takaisin arvojäille

24.10.2014

Juulia haluaa kiittää fanejaan ja lupaa palata kilpajäille entistä vahvempana.

 Lannerangan rasitusreaktio ja sen vaatima lepo eivät lannista Juulia Turkkilaa. Hän kertoo pitävänsä kiinni tavoitteistaan loukkaantumisesta huolimatta.

 

”Tähtään edelleen tulevina kausina edustamaan Suomea arvokilpailuissa ja olympialaisissa. Vaikka loukkaantuminen nyt tuntuu pahalta, antaa se varmasti jatkoa ajatellen vieläkin kovempaa nälkää ja sisua tavoitteiden saavuttamiseksi. Tällaiset vastoinkäymiset kasvattavat luonnetta, jota voin varmasti hyödyntää tulevaisuudessa”, hän kertoo.

Harjoittelu huipulla on kovaa ja vaatii urheilijaa harjoittelemaan usein oman kehonsa äärirajoilla. Lannerangan rasitusreaktio on kuormituksesta aiheutunut vamma.

”Lepoa on nyt lääkärin arvion mukaan kolmisen kuukautta. Kuntoutus tehdään yhdessä lääkärin, fysioterapeutin ja valmentajan kanssa.  Olen onnekas, että terveydenhuolto on järjestetty niin hyvin, että sain apua heti, kun sitä tarvitsin.”

Juulia tekee tiiviisti yhteistyötä fysioterapeuttinsa kanssa osana harjoitteluaan. Kehoa kuunnellaan jatkuvasti, ja pyritään löytämään optimaalinen tapa harjoitella.

”Kuntouttaminen on päivittäistä ja sen eteen tulee nyt tehdä kovasti työtä. Kroppa on saatava sellaiseen tasapainoiseen kuntoon, että se jatkossa kestää kovaa kuormitusta. ”

Kuntouttamisvaiheessa jää kuitenkin enemmän aikaa myös muulle elämälle. Juulia aikoo katsoa  avoimesta yliopistosta kursseja, joita hän voi hyödyntää tulevaisuutta silmällä pitäen.

Luistelijalla on terveisiä myös faneilleen:

”Toivon, että fanit tulevat näkemään minut loukkaantumisen jälkeen entistä parempana ja taitavampana luistelijana. Kaikki kannustus ja tuki,  jota heiltä olen saanut menneissä kilpailuissa on ollut todella tärkeää ja haluan erityisesti kiittää heitä siitä.”

Jaa