Kisatiedote

Maailmanluokan muodostelmaluistelua viikonvaihteessa Espoossa

 

Muodostelmaluistelun SM-joukkueet kilpailevat tällä kaudella ensimmäisen kerran pääkaupunkiseudulla 3. –4. joulukuuta Espoossa. Kilpailua Suomen mestaruuksista sekä senioreiden ja junioreiden MM-valinnoista ennakoidaan tällä kaudella äärimmäisen tiukaksi.

Toinen SM-valintakilpailu tuo Metro Areenalle 38 joukkuetta, joissa kilpailee lähes 900 luistelijaa: SM-seniorijoukkueita on mukana 4, SM-junioreita 14 ja SM-noviiseja 19.

Jo ensimmäisen SM-osakilpailun tulokset Lahdesta tarjoavat jännittävän lähtöasetelman lauantain ja sunnuntain kilpailuille Espoossa.

Ensimmäisen valintakilpailun voiton SM-senioreissa vei Helsingin Taitoluisteluklubin Helsinki Rockettes, joka on hallitseva Suomen mestari sekä MM-pronssimitalisti.

Toiseksi luisteli Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique. Se tavoittelee vahvasti MM-kisapaikkaa, jonka se saavutti viimeksi keväällä 2020, mutta korona vaati perumaan MM-kilpailut.

Ensimmäisen SM-osakilpailun kolmas oli Helsingin Luistelijoiden Marigold IceIUnity. Joukkue luisteli hopealle sekä SM-kilpailuissa että lajin MM-kilpailuissa Kanadassa.

Neljännelle sijalle tuli Kaarinan Dream Edges, joka luistelee toista kauttaan SM-senioreissa. Joukkue voitti keväällä SM-pronssia.

Senioreiden MM-kilpailut käydään maalis-huhtikuun vaihteessa Lake Placidissa. MM-joukkueet ratkeavat lopullisesti muodostelmaluistelun SM-kilpailuissa Helsingissä helmikuun lopussa, mutta jokaisen kilpailun tuloksilla on mahdollista edistää valintaa.

Toisen SM-valintakilpailun yhteydessä nähdään kilpailutilanteessa myös senioreiden Elite 12-sarjassa luisteleva Espoo Synchronized Skatersin Lumineers. Kansainvälisen luisteluliiton kongressi virallisti uuden sarjan viime kesänä muodostelmaluistelun senioreiden 16 luistelijan sarjan rinnalle. Lumineers on ainoa suomalaisjoukkue uudessa sarjassa, jolla ei toistaiseksi ole SM- tai MM-kilpailuja.

SM-junioreissa ensimmäisen valintakilpailun voitti Helsingin Taitoluisteluklubin Team Fintastic, joka puolustaa tällä kaudella sekä Suomen mestaruutta että maailmanmestaruuttaan.

Hallitseva SM-hopeamitalisti Helsingin Luistelijoiden Musketeers vei toisen sijan myös ensimmäisissä SM-valinnoissa. Kevään MM-kilpailuissa se sijoittui neljänneksi.

Ensimmäisen SM-valintojen kolmas oli Espoon Jäätaitureiden Valley Bay Synchro, ja tiukasti sen kannoille ylsivät Kaarinan Dream Edges Junior sekä Helsingfors Skridskoklubbenin Team Mystique. Mutta joukkueilla on sarjassa muitakin kovia haastajia.

Junioreiden MM-valinnat ratkeavat lopullisesti helmikuun alussa junioreiden valintakilpailuissa, joihin kutsutaan viisi kaudella parhaisiin tuloksiin yltänyttä joukkuetta. Junioreiden MM-mitaleista luistellaan maaliskuussa Ranskan Angersissa.

SM-noviisit jatkavat Espoossa kisaa SM-kilpailupaikoista kahdessa lohkossa. Mukana kilpailuissa on yhteensä 19 SM-noviisijoukkuetta.

Huipputuloksia voi syntyä jo tulevana viikonloppuna Metro Areenalla. Lauantaina kilpaillaan lyhytohjelmin ja sunnuntaina vapaaohjelmin. Kilpailujen aikataulu: https://hl.fi/ml2sm2022/aikataulu Liput: www.lippuautomaatti.fi/HL.